Olipa kevät! Tässä muutamia kauden kohokohtia:
Helmikuussa osallistuimme vuosituhannen suurimmalle talviretkelle Kirisiskojen kämpällä. Mukana oli noin kuusikymmentä osallistujaa perhepartiolaisista vaeltajiin. Kaikki ikäkaudet pääsivät nauttimaan talvisesta luonnosta, harjoittelemaan talvitelttailua ja tutustumaan jäihin.
Ryhmät ja ikäkaudet järjestivät omia retkiään, joilla harjoitettiin partiotaitoja. Seikkailijat viettivät kaksi yötä hankien keskellä talviteltoissa. Sudenpennut tekivät keväällä ensimmäisen pyöräretkensä. Tarpojat harjoittelivat erätaitoja.

Saimme päivitettyä retkikalustoa avustusten ansiosta. Vuoden lopussa saadun Lähi-Tapiolan avustuksen avulla korjasimme molemmat puolijoukkueteltat ja kolme Big Fun -leiritelttaa sekä hankimme uuden kamiinan. Partiopoikain yhdistyksen varoilla vaihdoimme viisi vuotavaa vaelluslaavua upouusiin retkilaavuihin.
Lippukunnassa saatiin käyntiin lukioikäisten eli vaeltajien ja samoajien oma ohjelma. Ryhmä näkyi Herttoniemessä pihakirppiksellä myymässä makkara- ja tofuperunoita ja lähtee itsenäiselle retkelle Repovedelle kesäkuussa.
Toukokuussa kaikki ikäkaudet lähtivät yhteiselle retkelle Kiljavalle, Pääkaupunkiseudun partiolaisten komeimpaan leirikeskukseen, jossa suunnistettiin, yövyttiin metsässä ja seikkailtiin seikkailijapelissä.

Kausi huipentui uuden lippukuntatunnuksen käyttöönottoon kevätjuhlassa Oravapuistossa, jossa oli paikalla noin 80 hekalaisen lisäksi vanhempia ja ystäviä.
Kesäkuussa ja heinäkuussa huilaamme, mutta heinäkuun lopulla noin 30 lippukuntalaista osallistuu suurleiri Kimaralle, ja lippukunnan kausi starttaa jälleen koulujen alettua.
Meno jatkuu elokuussa!
Päivämäärä muistiin: Elokuun viimeisenä viikonloppuna, Suomen luonnon päivänä 31.8. järjestämme Oravapuistossa Nuku yö ulkona Herttoniemessä -tapahtuman. Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille. Tapahtumassa pääsee tutustumaan lippukunnan koko eräilykalustoon, ja halukkaat voivat jäädä viettämään yötä ulkona. Luvassa on kivaa ohjelmaa ja helppo tapa kokeilla ulkona nukkumista turvallisissa oloissa.
Viikkokokoukset alkavat pari viikkoa koulujen alkamisen jälkeen eli elokuun puolivälin tietämillä. Ryhmänjohtajat lähettävät tarkemmat tiedot ryhmien jäsenille elokuun alussa.
Syksyn ryhmiin ilmoittautuminen on käynnissä nyt. Aloitamme syksyllä kaksi uutta ryhmää: vuonna 2017 syntyneille ekaluokkalaisille suunnatun sudenpenturyhmän ja vuonna 2014 syntyneille neljäsluokkalaisille suunnatun seikkailijaryhmän. Lisäksi muihin ryhmiin otetaan täydennystä sen mukaan, miten tilaa elokuussa on.
Vastaa kyselyyn!
Miten kausi meni? Haluamme kuulla jäseniltämme, mitä teimme hyvin ja missä voisimme parantaa. Täytä kysely ja voita 30 euron lahjakortti partiokauppaan!