Mitä partion harrastaminen Herttoniemessä maksaa?

Partio on harrastukseksi varsin halpa, sillä toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja itse tekemiseen. Tarkoitus on, että toimintaan voi tulla mukaan perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Tiiviisti: Koko vuodelle jaettuna partio maksaa noin 10-20 euroa kuussa, sisältäen retket matkoineen.

Jäsen- ja tapahtumamaksut

Partion jäsenmaksut ovat Helsingin Eräkaverien jäsenelle noin satasen vuodessa. Summa koostuu lippukunnan, partiopiirin ja Suomen partiolaisten jäsenmaksusta sekä partiovakuutuksesta.

Lippukunnan retket pyritään pitämään kohtuuhintaisina. Usein ne pystytään järjestämään ilmaiseksi, mutta toisinaan matkakulujen kattamiseksi peritään 30-50 euron retkimaksu.

Kaikista lippukunnan maksuista voi hakea vapautusta, mikäli ne uhkaavat olla este partioharratukselle.

Kesäisin järjestettävä viikon leiri maksaa tyypillisesti 200-400 euroa. Esimerkiksi lippukunnan kesäleiri 2025 maksoi pitkänä eli viikon mittaisena 180 euroa ja lyhyempi, maanantaista torstaihin kestänyt leiri 150 euroa. Piirin järjestämä suurleiri Kimaran hinta (2024) oli pitkältä leiriltä 220 ja lyhyt 160 euroa. Nämä hinnat sisälsivät myös kuljetuksen leiripaikalle.

Mitä varusteita tarvitsee hankkia?

Keskeisimmät partiosymbolit (huivin ja merkit) saa lippukunnalta ilmaiseksi.

Partiopaita ei ole pakollinen varuste, mutta sellaisen hankkimiseen kannustetaan. Sudenpentujen (7-9 vuotta) paita maksaa noin 20 euroa. 10-vuotiaat ja sitä vanhemmat käyttävät virallista sinistä partiopaitaa, joka maksaa uutena noin 50 euroa. Käytettyjä paitoja on myös tarjolla.

Retkiä varten partiolainen tarvitsee kulloisenkin kelin mukaiset ulkoiluvaatteet (erillisiä retkeilyvaatteita ei tarvita, kunhan on pitkä kerrasto, sadeasu ja kumisaappaat) sekä kolmen vuodenajan (ns. comfort -lämpötila n. 0°C) makuupussin, makuualustan ja retkelle sopivan rinkan. Hekassa suosittelemme nuorille partiolaisille edullisia ja toimintavarmoja tekokuitumakuupusseja ja solumuovisia retkipatjoja. Aikuisten makuupussi ja -alusta käyvät partion retkikäyttöön hyvin.

Oma puukko on suositeltavaa hankkia jossain vaiheessa, mutta sellaisen kyllä saa tarvittaessa lainaksi – yläasteikään asti selviää ilmankin. Retkikeittimet, teltat ja muut erikoisemmat varusteet saa aina lippukunnalta käyttöön.

Osallistumismaksut pystytään pitämään kohtuullisina, koska toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Partiojohtajat ovat itse jäsenmaksuja maksavia partion jäseniä, jotka eivät saa rahallista korvausta partiolle antamastaan ajasta. Toiminnan kuluja ja varustehankintoja katetaan yhteistyökumppaneilta saaduin avustuksin sekä omalla varainkeräyksellä – keskeisimpänä adventtikalenterien myynti joka syksy.

Lisäksi lippukunnassamme on paljon aktiivisia vanhempia, joiden panos toimintaan on ollut keskeinen syy kykyymme pitää jäsen- ja osallistumismaksut matalina.

Mitä partio on Herttoniemessä?

Helsingin Eräkaverit on Herttoniemessä toimiva erälippukunta, joka haluaa tarjota partioelämyksiä luonnon helmassa paikallisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Nimemme mukaisesti haluamme tarjota jäsenillemme kavereita ja eräilyä.

Herttoniemen paikallisessa lippukunnassa Hekassa kehitämme nyt erityisesti retki- ja vaellustoimintaa, mikä tarjoaa jännittäviä kokemuksia ja mahdollisuuden oppia tärkeitä taitoja luonnossa selviytymisestä. Lippukunnan uudessa vaellusohjelmassa tähtäämme siihen, että pääsemme yhdessä lippukunnan nuorten kanssa unelmien kesävaellukselle Lappiin kesällä 2026. Tämä tarkoittaa erätaitojen opettelemista ja nousujohteisia harjoitusvaelluksia syksystä 2024 kevääseen 2026.

Retkien ja vaellusten järjestäminen tarjoaa yhteisten luontoelämysten lisäksi nuorille kehyksen kehittymiselle projekti- ja elämänhallintataidoissa.

Partiotoiminnan ytimen muodostavat viikottaiset kokoukset oman ryhmän kanssa. Elämyksiä tarjoavia retkiä pyrimme järjestämään noin kahdesti syksyllä ja kahdesti keväällä. Tämän lisäksi kesäisin osallistumme leireille tai vaelluksille.

Tavoitteena kokonaisvaltainen kehitys

Partion päätavoitteena on tukea ihmisen kasvua ja kehitystä. Lapsista ja nuorista kasvatetaan aktiivisia yhteiskunnan jäseniä, jotka ottavat vastuuta niin itsestään kuin ympäristöstään. Toiminta perustuu partiolupaukseen ja -ihanteisiin, joita jokainen jäsen pyrkii noudattamaan arjessaan. Ihanteisiin kuuluvat muun muassa luonnon rakastaminen, rehellisyys ja ystävyyden rakentaminen yli rajojen.

Erityisen paljon partiossa korostuu yhdessä tekeminen. Viikottainen toiminta tapahtuu tutuissa pienryhmissä, ja lippukunnan yhteisissä tapahtumissa jokainen pääsee kokemaan olevansa myös osa isompaa yhteisöä. Jos eräily on Helsingin Eräkavereiden toiminnan kehys, kaveruus on sen ydin.

Vapaaehtoistoimintaa ja elinikäistä oppimista

Partiossa aikuisetkin löytävät innostavan harrastuksen, joka tarjoaa vastapainoa työelämälle ja mahdollisuuden kehittää uusia taitoja. Tuemme johtajiemme oppimista tarjoamalla vuosittain mahdollisuuden osallistua kahdelle vapaavalintaiselle taitokurssille, jotka voivat olla oppia nuorten tai yhdistyksen toiminnan johtamiseen, konkreettisiin erätaitoihin tai ensiapuun tai vaikkapa kalliokiipeilyyn tai järjestyksenvalvontaan.

Vapaaehtoistyö partiossa tarjoaa palkitsevia kokemuksia ja tilaisuuden vaikuttaa nuorten elämään positiivisesti.

Lisää tietoa Huoltajan oppaasta

Partiopiirin tuottama Opas partiolaisen huoltajalle antaa hyvän kuvan partiotoiminnan perusasioista.

Tule mukaan toimintaan

Kiinnostuitko? Tule mukaan tutustumaan! Lisätietoja partiopolun alkuun mukaan toimintaan -sivulla.

Kuva: Suomen Partiolaiset / Alex Inkinen