Hekan juhlaretken tunnelmia

Helsingin Eräkaverit juhlii tänä vuonna 85 vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin koko lippukunnan yhteinen retki Östersundomin leirikeskuksessa 8.-10.10. Retkelle osallistui paljon eri ikäisiä partiolaisia ja lisäksi mukana oli partiolaisten vanhempia. Tämä jutun juhlaretkestä on kirjoittanut tarpojaryhmä Tasmaniantuholaiset.

Perjantaina retkelle saapui tarpojat ja johtajat. Katsottiin videoita partio historiasta ja syötiin iltapalaksi pizzaa.

Lauantaina saapui paikalle myös seikkailijat, sudenpennut ja perhepartiolaiset.

Iltapäivällä rastien jälkeen muutama sudenpentu ja seikkailjia antoivat lupauksen ja saivat partiohuivinsa. Tämän jälkeen juhlimme syömällä mokkapaloja.

Maisemat olivat kauniit retki paikassa, ihanaa syksyn tunnelmaa. Leirikeskuksessa yövyimme huoneissa, joissa nukuttiin kerrossängyissä. Ympärillä oli metsää ja rauhallista.

Lauantaina kierrettiin rasteja kuten kuvassa näkyvä rakentelu rasti, jossa jokainen ryhmä teki yhdessä Jaakobin tikkaat. Lauantaina kierrettiin myös muita rasteja joita olivat: ensiapu, ruoka, esityksen teko, solmujen teko sekä tarpojien ekstra rasti.

Ensiapu rastilla tutkittiin ensiapu pakkausta ja opeteltiin sitomaan nilkka sekä tekemään paineside. Ruoka rastilla jokainen ryhmä teki trangialla kalakeittoa. Esityksen teossa jokainen ryhmä sai valmistella jonkin näköisen esityksen Hekaan / partioon liittyen. Esitys sai olla mm. näytelmä, runo, musikaali jne. Solmu rastilla opeteltiin tekemään merimiessolmu ja siansorkka. Tarpojien ekstra rastilla tarpojille annettiin lista tehtäviä jotka piti suorittaa lauantai päivän aikana.

Retkellä ruoka oli hyvää. Perjantaina oli pizzaa, lauantaina rastilla tehtyä kalakeittoa ja päivälliseksi lasagnea sekä makkaraa nuotiolla paistettuna, sunnuntaina aamupalkaksi puuroa ja leipää.

Lauantai illalla paistettiin nuotiolla itse vuolemilla tikuilla makkaraa ja vaahtokarkkeja sekä laulettiin lauluja ja nautittiin syksyisestä illasta.

Sunnuntaina siivottiin ja lähdettiin kotiin.